Kipinän tanssiin Maria sai 6-vuotiaana Pietarissa, Venäjällä, kun äiti vei hänet tanssiklubille, jossa opetettiin kilpatanssia. Siellä harrastajia oli paljon sekä kuri ja kilpailu tiukka. Läpi koko uran Maria on tanssinut 10-tanssia ja opettaa vakio- ja latinalaistansseja.

Marian parhaimpia saavutuksia on 2011 10-tanssin SM 3. ja 2013 Latino Show SM 2. Tämä lisäksi Maria on saavuttanut lukuisia finaalisijoja SM- ja GP-kilpailuissa juniori luokasta yleiseen ja voittanut useammat ikäkausimestaruuskilpailut.
Ammattilaiseksi Maria siirtyi syksyllä 2013. Hän on suorittanut sekä Suomen Tanssiurheiluliiton (STUL) että Suomen Tanssinopettajain Liiton (STOL) tutkinnot sekä kansainvälisen IDTA Licentiate tutkinnon latinalaistansseissa. Parhaillaan hän valmistautuu kansainväliseen IDTA Licentiate tutkintoon vakiotansseissa.
Opettaessaan Maria on tiukka, mutta kannustava ja kärsivällinen. Hänelle perustekniikka on lähellä sydäntä ja hän uskookin mahdollisimman luonnolliseen, aitoon liikkeeseen. Vuorovaikutus on hänelle syy tanssiin ja sitä hän pyrkii välittämään myös oppilaisiinsa. Maria uskoo, että tanssi lähtee sisältä ja keho on instrumentti jonka avulla tuomme sen esille.

Maria Kangasaho