Tanssiharrastus lähti ukin innoittamana liikkeelle viisivuotiaana tanhujen parissa. Seitsemän vuotiaana siirryin kilpatanssin pariin ja laji vei mennessään. Vuonna -89 tuli Lambada ja siitä alkoi esiintymiset uuden hittitanssin myötä. Esiintymiset veivät mennessään ja kilpaileminen sai jäädä pitkäksi aikaa. Esiintymiset veivät ympäri suomea, laivat tulivat tutuksi ja pääsinpä jopa Australiaan asti esiintymään. Kilpatanssi palasi takaisin elämään aloitettuani vaimoni Terhin kanssa kilpailemisen. Samoihin aikoihin aloitimme pitämään Bailatino-tunteja, jotka sittemmin muuttuivat Latino show tunneiksi. Uusi laji toi tullessaan täysin erilaisen kilpailumuodon seuraan ja paljon innokkaita harrastajia. Seurassamme on kerännyt mitaleja kotimaisissa kilpailuissa ja toistaiseksi ainoa miehistä koostuva Latino show kilparyhmä Cavaljeros voitti lajin maailmanmestaruuden 2016. Valmennan aikuisten kilparyhmien lisäksi Hyvät Tyypit-ryhmää, joka kilpailee erityisryhmien All Styles showcase-luokassa ja on voittanut oman sarjansa ikäkausimestaruuden 2018.