Jarmo Nuutinen
Jarmo ”Pate” Nuutinen aloitti amatööriuransa Kuopiossa vuonna 1975 ja siirtyi ammattilaiseksi 1984. Patella on taustana menestyksekäs ura. Parhaimmat saavutukset ovat vuosilta 1988 EM-kilpailujen seitsemäs ja MM-kilpailujen kymmenes sija parinaan Merja Satulehto.
Vuotta myöhemmin Paten ura huipentui englantilaisen Carol McRaildin kanssa ammattilaisten latinalaistanssien MM-kilpailuissa saavutettuun seitsemänteen sijaan. Vuonna 1991 Pate palasi Englannista takaisin Suomeen keskittyäkseen tanssiurheilijoiden opettamiseen ja valmentamiseen. Hänen oppilaansa junioreista ammattilaisiin ovat saavuttaneet esim. Blackpoolissa finaalipaikkoja. Pate on toiminut myös valmentajana Suomen ja Tanskan maajoukkueissa sekä toiminut opettajana ja tuomarina yli 30 maassa. Hänet on valittu usein tuomariksi MM-kilpailuihin.